Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Tallinnan suomalaisen seurakunnan seurakuntakoti
Kirkkomuskarissa lapset ja vanhemmat pääsevät yhdessä laulamaan, leikkimään ja oppimaan uutta.
Kirkkomuskari pidetään aina keskiviikkoisin kello 10.30–12.00 seurakuntakodilla (Pärnu mnt 8-6, 5. krs, alaoven summeri nro 6).
Kirkkomuskari on erityisesti alle kouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa yhteinen harrastus. Kirkkomuskarissa musisoidaan, leikitään ja loruillaan erilaisten tuttujen ja uudempien laulujen tahdissa. Samalla opitaan uusia taitoja ja tietoja ympäröivästä maailmasta. Kullakin kerralla lauletaan ja leikitään ohjatusti noin puoli tuntia, minkä jälkeen on mahdollisuus vapaaseen leikkiin ja yhdessäoloon seurakuntakodilla.
Jokaisella kirkkomuskarin kokoontumiskerralla on mahdollisuus syödä emännän valmistama lounas seurakuntakodilla hintaan 5 euroa / yksi aikuinen ja tämän mukana olevat lapset.
Muskarimaksu on 30 euroa / lukuvuosi.
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Toimin Tallinnan suomalaisen seurakunnan kirkkoherrana ja kaikkien Viron suomalaisten pappina. Lisäksi olen Baltiassa opiskelevien suomalaisten vaihto- ja tutkinto-opiskelijoiden käytettävissä henkilökohtaista keskustelua ja sielunhoitoa varten.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä