Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Tallinnan suomalainen Pyhän Pietarin seurakunta kuuluu Viron evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Olemme monikulttuurinen seurakunta, joka palvelee kaikkia Virossa asuvia ja täällä matkailevia suomalaisia sekä heidän perheitään. Suomalainen seurakunta on voittoa tuottamaton yhdistys (MTÜ), kuten kaikki luterilaiset seurakunnat Virossa.
Seurakuntaan liittyminen ei edellytä eroa kotiseurakunnasta Suomessa, vaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen voi olla jäsenenä myös Tallinnan suomalaisessa seurakunnassa. Itse asiassa monet seurakuntamme jäsenet ovat kaksoisjäseniä, joilla on kotiseurakunta myös Suomessa. Toisaalta voit kuulua Tallinnan suomalaiseen seurakuntaan, vaikka et olisikaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen. Jos et ole vielä aikaisemmin ollut minkään kirkon jäsen, voit liittyä seurakunnan jäseneksi kasteen kautta.
Virossa seurakunnat eivät kerää jäseniltään kirkollisveroa. Myös Tallinnan suomalaisen seurakunnan toimintaa rahoitetaan jäsenmaksuilla, toimituskorvauksilla ja muilla lahjoituksilla. Seurakunnan aktiivi- tai kannatusjäseneksi liittyminen on hyvä tapa tukea toimintaamme. Voit osoittaa tukeasi myös antamalla seurakunnalle silloin tällöin vapaaehtoisen kolehdin tai ryhtymällä säännölliseksi lahjoittajaksi.
Tallinnan suomalaisen seurakunnan jäseneksi voit liittyä helposti ottamalla yhteyttä kirkkoherraan tai vierailemalla paikan päällä kirkkoherranvirastossa (Pärnu mnt 8-6). Seurakunnan vuotuinen jäsenmaksu (vir. annetus) on vähintään 30 euroa.
Seurakunnan yhteystiedot:
EELK Soome Püha Peetruse kogudus
Pärnu mnt 8-6
10148 Tallinn
Eesti
tallinna.soome@eelk.ee
+372 5625 0930
Pankkiyhteys Virossa:
Soome Püha Peetruse kogudus
SEB Pank, SWIFT: EEUHEE2X
IBAN: EE54 1010 2200 2259 1228
MTÜ registrikood: 80213454
Suomalaisen seurakunnan kirkkoherra on kaikkien Virossa matkailevien suomalaisten käytettävissä pyhiä toimituksia ja yksityistä sielunhoitoa varten. Kaikki seurakunnan kokoava toiminta on avointa riippumatta siitä, mistä tulet tai mihin seurakuntaan koet kenties kuuluvasi. Suomenkielinen jumalanpalvelus järjestetään joka toinen sunnuntai kello 10.00 Ruotsalaisessa Pyhän Mikaelin kirkossa osoitteessa Rüütli 9. Kaikki musiikkivieraat ja muut innokkaat avustajat otamme ilolla vastaan suomenkielisessä messussa.
Lisäksi seurakuntaa voi pyytää mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan ohjelmaa erilaisten matkailijaryhmien tarpeisiin. Monet seurakuntaretkeläiset tahtovat esimerkiksi vierailla Tallinnan suomalaisen seurakunnan seurakuntakodilla ja kuulla, millaista kielellisesti ja kulttuurisesti omaleimaisen pikku seurakunnan elämä täällä Virossa oikein on. Myös pieni kaupunkikierros, erilaiset jumalanpalvelukset ja hartaudet tai vaikkapa suomenkielinen opastus jossain Tallinnan historiallisessa kohteessa on mahdollista järjestää yhteistyössä suomalaisen seurakunnan kanssa. Jos sinulla on idea, ota rohkeasti yhteyttä suomalaisen seurakunnan kirkkoherraan, niin katsotaan, mitä yhdessä saamme aikaan.
Jos tahdot ilahduttaa seurakuntalaisiamme vielä vierailusi jälkeenkin, paras tuliainen on kahvi. Seurakunnalla on aina käyttöä myös erilaisille kirkkotarvikkeille kuten alboille ja muille kirkkotekstiileille, kolehtihaaveille sekä ehtoollisvälineille.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä